Minulla on melko ristiriitainen kuva itsestäni. Olen samaan aikaan tyhmä ja fiksu. Ujo ja riehakas. Mutta sellaisena minua pidettiin päiväkodissakin, olin ohjaajien mukaan aluksi hyvin ujo, mutta myöhemmin todella innokas ja riehakas. Kai se vain olen minä. Sisälläni asuu riehuva monsteri, jonka aina alussa hillitsen kun tutustun ihmisiin, sitten myöhemmin alan heittelemään kärrynpyöriä ja laulamaan niin kovaa, että nolaan jokaisen joka on lähettyvilläni. Niin ja itseni siinä samalla, mutta enhän minä siitä välitä.

Tyhmäkin olen, en ymmärrä nykyajan asioista melkeinpä mitään, vaikka nuori olenkin, ja se juuri tekee minusta entistä tyhmemmän. Mutta eihän kukaan tiedä mitään syntyessään, joten ei minua voida syyttää jos en tiedä jotakin, vai? Mutta ei tyhmyydestä enempää, se on tarttuvaa.
Viisas olen kuitenkin jollakin taholla, osaan pitää suuni kiinni jos tilanne vaatii ja ajattelen mitä sanon. Niin ja kyllähän sitä koulussakin tulee pärjättyä ihan hyvin...

Luulen tuntevani itseni hyvin, mutta joskus yllätän itse itsenikin. Välillä ajatukseni ovat todella ristiriitaisia, enkä aina tiedä mitä mieltä olisin. Siksi mielipiteet saattavat vaihtua, ja se hämmentää. Mutta olkienkohautuksella kai selviää kaikesta. Ainakin suunnilleen.