Jotenkin alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että elektroniikka ei pidä minusta. Paitsi radioni. Se on ainoa laite, johon oikeasti voin luottaa. Muut ovatkin sitten aivan toista luokkaa.

Tietokoneilla on jokin ihmeellinen viha minua kohtaan. Tai ehkä se johtuu vain siitä, että tähän mennessä käyttämäni tietokoneet ovat olleet aika vanhoja...Edellinen tietokoneeni alkoi sammuilemaan yhtäkkiä, mutta se olikin todella vanha. Siinä se sitten jossakin vaiheessa menikin rikki lopulta.

Mutta nyt sitten tämä nykyinen koneeni ei kestä nettipelejä lainkaan, ylikuumenee heti ja sammuu. On se niin kummallista...Mitä minä nyt teen jos tulee tylsää eikä ole yksinkertaisesti mitään tekemistä? Sitä paitsi jotkut pelit on todella hyviä, ja nytkö joudun vain luopumaan niistä...? Mälsää.

Ja mukavasti digiboksin johdossakin on jotain kummaa vikaa, kun ei tahdo telkkari näyttää kuvaa kunnolla. Johan nyt on kaikki vaikeaa.
Heitän kohta kaiken elektroniikan menemään ja pelaan afrikan tähteä yksikseni lattialla...Mutta radio jää. Tai sitten lauleskelen itse.

Onkohan minulla joku synnynäinen vamma? No, ehkä tuo oli liian rajusti sanottu, mutta kovin normaalia tämä ei välttämättä ole. Olen todennut että hyvin usein jos huomaan että joku on soittanut minulle aiemmin päivällä, tyylikkäästi vain ignooraan sen enkä kauheasti välitä asiasta. Tai useimmiten taidan ajatella vain että 'soitan takaisin sitten myöhemmin' ja sitten myöhemmin en enää jaksa tai muista.

En muutenkaan melkein koskaan soita kenellekkään, mieluummin tekstaan tai yritän kommunikoida netin välityksellä. Onkohan minulla jokin puhelufobia? Tai sitten olen vain yksinkertaisesti laiska. Mutta ei sen luulisi vievän kauheasti vaivaa puhua puhelimessa....Tai sitten minua ei kiinnosta kenenkään muun asiat!? ....Ei, en minä niin sydämetön voi olla...Hmh, hassua.
 

Minulla on melko ristiriitainen kuva itsestäni. Olen samaan aikaan tyhmä ja fiksu. Ujo ja riehakas. Mutta sellaisena minua pidettiin päiväkodissakin, olin ohjaajien mukaan aluksi hyvin ujo, mutta myöhemmin todella innokas ja riehakas. Kai se vain olen minä. Sisälläni asuu riehuva monsteri, jonka aina alussa hillitsen kun tutustun ihmisiin, sitten myöhemmin alan heittelemään kärrynpyöriä ja laulamaan niin kovaa, että nolaan jokaisen joka on lähettyvilläni. Niin ja itseni siinä samalla, mutta enhän minä siitä välitä.

Tyhmäkin olen, en ymmärrä nykyajan asioista melkeinpä mitään, vaikka nuori olenkin, ja se juuri tekee minusta entistä tyhmemmän. Mutta eihän kukaan tiedä mitään syntyessään, joten ei minua voida syyttää jos en tiedä jotakin, vai? Mutta ei tyhmyydestä enempää, se on tarttuvaa.
Viisas olen kuitenkin jollakin taholla, osaan pitää suuni kiinni jos tilanne vaatii ja ajattelen mitä sanon. Niin ja kyllähän sitä koulussakin tulee pärjättyä ihan hyvin...

Luulen tuntevani itseni hyvin, mutta joskus yllätän itse itsenikin. Välillä ajatukseni ovat todella ristiriitaisia, enkä aina tiedä mitä mieltä olisin. Siksi mielipiteet saattavat vaihtua, ja se hämmentää. Mutta olkienkohautuksella kai selviää kaikesta. Ainakin suunnilleen.